Seepia Online
Etusivu Esittely Artikkelit Mediakortti Yhteystiedot

Tiedelehti Seepia

Seepia on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä tiedelehti. Se on painottunut matematiikkaan ja luonnontieteisiin, mutta julkaisee myös humanistisia tieteitä käsitteleviä artikkeleita. Aiheita käsitellään mahdollisimman syvällisesti ja asiantuntevasti. Lähdemateriaalina käytetään runsaasti niin arvostetuissa tieteellisissä julkaisuissa julkaistua perustutkimusta kuin alaa käsitteleviä yleisteoksiakin. Pyrimme pitämään huolta julkaistun tiedon paikkansapitävyydestä lähdekritiikin avulla, tarkistamaan asiat alkuperäisistä lähteistä ja liittämään artikkeleihin mahdollisimman kattavat kirjallisuusluettelot. Monet artikkelit on lisäksi tarkastutettu yliopistolla kyseisen alan asiantuntijalla.

Seepian toiminta on voittoa tavoittelematonta. Toimituskunta koostuu lukiolaisista ja yliopisto-opiskelijoista, jotka tekevät lehteä vapaaehtoistyönä. Lehteä jaetaan ilmaiseksi kaikkien pääkaupunkiseudun matematiikka- ja luonnontiedepainotteisten lukioiden opiskelijoille, joihinkin yliopistolaitoksiin, sekä kaikkiin pääkaupunkiseudun kirjastoihin. Seepian voi myös tilata mihin tahansa Suomessa hintaan 4 €/numero, tai vuosikerran hintaan 8 €/vuosi.

Tällä hetkellä Seepiaa jaetaan seuraavien lukioiden opiskelijoille:

  • Alppilan lukio
  • Helsingin II normaalikoulun lukio
  • Helsingin luonnontiedelukio
  • Helsingin matematiikkalukio
  • Helsingin normaalilyseon lukio
  • Helsingin suomalaisen yhteiskoulun lukio
  • Kauklahden lukio
  • Leppävaaran lukio
  • Mäkelänrinteen lukio
  • Olarin lukio
  • Pohjois-Tapiolan lukio
  • Päivölän kansanopiston matematiikkalinja
  • Ressun lukio
  • Töölön yhteiskoulun lukio

Helsingin teknilliseen korkeakouluun,

ja seuraaviin helsingin yliopiston laitoksiin

  • Matematiikan laitos
  • Fysiikan laitos
  • Kemian laitos
  • Biotieteiden laitos
  • Ekologian ja systematiikan laitos

Mikäli Seepiaa ei jaeta sinun lukiossasi vaikka niin haluaisit, lähetä sähköpostia osoitteeseen toimitus@seepia.org niin yritämme järjestää asian.

Seepian toimituksella on ylin päätösvalta julkaistavan materiaalin suhteen. Emme vastaa tilaamattoman materiaalin säilyttämisestä tai palauttamisesta. Artikkelien tekijänoikeudet säilyvät niiden kirjoittajilla. Kuvien tekijänoikeuksien haltijat on mainittu niiden vieressä. Seepialla on kuitenkin oikeus korvauksetta käyttää uudelleen siinä julkaistua materiaalia. Koska Seepia ei ole kaupallinen lehti, saa julkaisua tai sen osia vapaasti kopioida ja levittää, kunhan se ei tapahdu hyötymistarkoituksessa, eikä kopiosta oteta maksua.

Seepian toimituskunta:

Päätoimittaja:
Jaakko Kortesharju
Toimittajat:
Aapo Ahola
Sam Hardwick
Janne Kalliomäki
Einar Karttunen
Jaakko Kortesharju
Jesse Kosunen
Marc McKay
Veli Peltola
Katariina Riekkola
Sampo Tiensuu
Pekka Tolvanen
Jari Varje
Taittaja:
Sampo Tiensuu
Verkkosivut:
Jari Varje