Shakki

Sotatantereilta kabinettien kuninkaaksi

Shakin synnystä ei ole varmaa tietoa. Erään teorian mukaan shakin varhainen muoto olisi syntynyt noin 500 vuotta eKr. Pohjois-Intian alueella, joka tuolloin koostui useista keskenään sotivista kuningaskunnista. Suuret armeijat pitivät sodissa taukoa pitkien monsuunisateiden aikana. Hiljaisina kausina sotilaat kuluttivat aikaansa pelaamalla pelejä. Oletetaan, että shakki olisi syntynyt näissä tilanteissa arpapelien ja sotastrategisten suunnitelmien yhteistuloksena.

Alkushakkia ja muitakin pelejä kuten arpapelejä pelattiin 8x8 ruudun kokoisella yksivärisellä ashtapada-laudalla. Armeijat koostuivat neljästä aselajista: jalkaväestä, ratsuväestä, norsuosastosta ja sotavaunustosta. Alkushakissa nykyisten tornien tilalla oli sotavaunut, lähettien tilalla norsuosastot ja kuningattaren tilalla "esiupseeri". Nykyshakkiin verrattuna kaksi nappulaa liikkui tuolloin eri tavalla. "Esiupseeri" liikkui vain viistottain yhden ruudun kerrallaan. Norsuosasto liikkui viistosuunnassa hypäten kaksi ruutua kerrallaan riippumatta siitä, oliko väliin jäävällä ruudulla nappulaa vai ei.

Kuningas ja ratsu olivat samoilla paikoilla ja siirtyivät kuten nykyään. Myös sotavaunu vastasi joka suhteessa nykyistä tornia. Sotilaat eivät saaneet tehdä kaksoisaskelta eikä ohestalyöntiä tunnettu. Korottuessaan sotilaasta tuli aina "esiupseeri". Peli oli voitettu nykyistä mattia vastaavassa tilanteessa tai vastapelaajan kuninkaan jäädessä yksin laudalle. Jos yksin jäänyt kuningas pystyi kuitenkin siirtovuorollaan lyömään vastapuolen viimeisen nappulan, oli peli tasan.

Alkushakissa kuvastui neljän aselajin toiminta oikeassa sodassa. Jalkaväellä oli aseenaan miekka, jonka käyttö oli ihanteellisinta viistoasennossa. Taistelun läpäissyt sotilas korotettiin. Norsun selässä oli muutamia jousimiehiä ajajan lisäksi. Loogisesti ajatellen eivät jousimiehet voineet ampua eteenpäin koska ajaja oli tiellä. Rajoittunut liike (kaksi ruutua viistosuunnassa) ehkä kuvasi jousimiesten nuolten lyhyttä kantomatkaa. Toisaalta nuolia saattoi ampua muiden taisteluyksiköiden yli. Ratsu ei kestänyt useita jousimiehiä selässään pitkään, joten se oli keihäsmiesten kulkuneuvo. Sen koukkaava liikehdintä muistuttaa myös ratsun liikkeitä laudalla.

Sotavaunujen liikkeiden selittäminen ei olekaan niin yksinkertaista. Pelilaudalla niiden liikehdintä on nopeaa ja hyökkäysvoima suuri, mutta oikeassa sodassa ne olivat hitaita: ei ollut tarpeeksi vahvoja hevosia vetämään vaunuja, tai sitten niitä olisi tarvittu liikaa. Bengalin alueella sotavaunujen tilalla oli laiva. Ei tiedetä, kumpi nappula oli ollut alunperin laudalla. Thaimaassa pelataan vielä nykyäänkin shakkipeliä, jossa tornin tilalla on vene.

Shakista tuli arabien peli

Noin vuonna 600 jKr. shakki oli jo levinnyt Persiaan (Iran), jossa se sai nimen shatrang. Melkein saman tien shakki levisi Persiasta Arabiaan, joissa se nousi ensimmäiseen kukoistukseensa. Tässä vaiheessa voimaan tuli eräs sääntömuutos. Valkea kuningas sai olla joko ruudussa e1 tai d1 ja musta kuningas vastaavasti ruudussa e8 tai d8. Kuitenkin molempien kuninkaiden täytyi olla samalla pystyrivillä. Tavallisesti pelin aloittaja päätti kuninkaan paikasta. Myöhemmin säännöksi tuli, että kuningatar on kuninkaan vieressä omanvärisellään ruudulla. Jos pelaajan kuningas joutui pattiin, hän hävisi pelin. Myöskin laudalle yksin jääneen kuninkaan puoli hävisi.

Persiassa oli tapana vastustajan kuningasta uhatessaan sanoa "Shah!" ("kuningas!"), mikä vakiintui myös arabien keskuudessa. Persiassa "shah mat" tarkoitti "kuningas on uuvutettu", mikä arabien suussa muuntui muotoon "al-shah mata" eli "kuningas on kuollut". Alkushakin aikaisesta "esiupseerista" tuli nimitykseltään visiiri, al-firzan, jonka siirtosäännöt pysyivät kuitenkin samoina kuin ennenkin. Arabeilla sotavaunuista tuli rukh, mikä tarkoittaa Tuhannen ja Yhden yön saduissa lentelevää lintua. Nappulan laki muotoiltiinkin kaksihaaraiseksi, linnun siipiä muistuttavaksi. Persiassa norsun nimi oli pil, josta arabit väänsivät kuulokuvien perusteella itselleen sanan al-fil.

Noin vuonna 1000 shakki alkoi levitä Eurooppaan. Ensimmäisenä se tuli Apenniinien niemimaalle, Sisiliaan ja Espanjaan. Peliä kutsuttiin nimillä axadrezes tai acedreyxes. Ne tulivat suoraan Arabien nimityksestä ashshatrandsh. Muiden Euroopan maiden nimitykset tulivat shah-sanasta. Espanjassa tosin on säilynyt tähänkin päivään asti ajedrez. Arabien visiiri (nykyistä kuningatarta vastaava nappula) sai nimityksen alferza. Rukh sai nimen roque, mikä tunnettiin Englannissa nimellä rook.

Taktikoinnin helpottamiseksi laudan ruudukosta tuli kaksivärinen. Laudan oikean alakulmaruudun (h1) tuli olla valkea. Tässä vaiheessa mukaan tulivat myös sotilaan kaksoisaskel sekä kuninkaan ja alferzan hyppy, mikä tarkoitti sitä, että ensimmäisellä siirrollaan alferza sai siirtyä yhden ruudun yli eteen tai viistoon ja kuningas yhden ruudun yli sivuille, eteen tai hypätä ratsun tavoin.

Keskiajan shakkia

1200- ja 1300-luvuilla keskiaikainen elämä alkoi elää myös shakkilaudalla. Shakkinappulat olivat todellisen sääty-yhteiskunnan jäseniä, joiden tehtävistä ja elämistä saatettiin kirjoittaa sivukaupalla tekstiä. Shakinpelaamisen taito jäi pelkäksi sivuseikaksi. Shakkikirjallisuus oli ennemminkin romaanikirjallisuutta kuin oppimateriaalia tai pelistrategian käsikirjoja.

Nappulat saivat uusia nimityksiä ja merkityksiä. Siirtosäännöt alkoivat pikkuhiljaa vakiintua nykypäivän sääntöjen mukaisiksi. Norsusta tuli lähetti. Shakkikirjallisuudessa nappulat jaettiin ylhäisiin, nobiles ja kansaan, populares. Ruudun h2 populares-nappula oli nimeltään talonpoika. Saksassa sen nimi Bauer yleistyi kaikkien populares-nappuloiden nimeksi, josta mm. Ruotsiin tuli nimitys bonde. Alferzan tilalle tuli eräissä keskiaikaisissa kirjoituksissa mainittu regina eli kuningatar. Myös latinan sanasta domina eli ylhäinen nainen tuli donna, dama tai dame. Torni-nimityksen taustalla lienee erään renessanssirunoilijan teksti jossa norsu kantaa selässään miehitettyä tornia.

Arabishakin norsuun oli muotoiltu torahampaita muistuttava kyhmy. Keskiajalla se herätti erilaisia tulkintoja. Al-fil toi ranskalaisten mieleen sanan fol, mikä on vanha muoto sanasta fou. Se tarkoittaa hullua. Torahampaatkin toivat ehkä mieleen hovinarrin kaksihelttaisen päähineen. Ranskassa lähetin nimi on edelleenkin fou. Espanjaan lähetille jäi nimitys alfil. Englannissa taas torahampaat toivat mieleen piispan hiipan. Niinpä Englannissa lähetin nimeksi vakiintui bishop.

Säännöt vakiintuvat ja yhdenmukaistuvat

1600-luvulla lähetin ja kuningattaren liikkeet muuttuivat. Lähetti sai liikkua vapaasti viistosuunnassa ja kuningattaressa yhdistyivät tornin ja lähetin liikkeet. Syitä näihin muutoksiin ei tiedetä, mutta joidenkin arvelujen perusteella lähetin liike tuli eräästä shakin variaatiosta, kuriirishakista, jossa laudan koko on 8x12 ruutua. Siinä olevan kuriiri-nappulan liike on samanlaista kuin nykylähetin. Hoveissa pelattiin paljon shakkia ja hidastempoiseen peliin kaivattiin uudistusta. Niin kuningatar nousi pelin vahvimman nappulan asemaan.

Tornituksen tullessa kuninkaan hypyt jäivät pois. Aikaisemmin tornin siirtyminen kuninkaan viereen ja kuninkaan hyppy tornin yli sen viereen sisälsivät jo nykytornituksen, mutta kahdessa siirrossa. Nyt nämä kaksi siirtoa sai tehdä yhdellä kertaa. Italiassa tornituksesta kehitettiin niin kutsuttu vapaa tornitus.

Euroopassa pattiaseman mieltäminen tasapeliksi oli yleistynyt jo aikaisemmin, mutta sitkeästi vielä 1800-luvun alkuun asti Englannissa pelin pattiutunut puoli oli häviäjä. Samoin Italiassa säilyi vapaa tornitus pitkään, kun muualla siitä oltiin luovuttu pääosin jo 1600-luvulla. 1800-luvun alussa vihdoin vapaasta tornituksestakin luovuttiin virallisissa säännöissä, ja säännöt kehittyivät nykypäivän sääntöjen mukaisiksi.

Petri Arvo


Kuva 14: Itävaltalaisen Wolfgang von Kempelenin (1734-1804) vuonna 1769 rakentama shakkia pelaava kone. Tämä kiersi ympäri Eurooppaa pelaten useita satoja pelejä, joista se hävisi vain kolme. Se kuitenkin paljastui huijaukseksi.

Kirjallisuutta

[1] Kainulainen, J., Shakkipelin historia. Arvi A. Karisto OY, Hämeenlinna 1984

[2] Honkela, Timo(toim.), Pelit, tietokone ja ihminen – Games, Computers and People. Suomen Tekoälyseura ry, Helsinki 1999.

[3] Eales, Richard, Chess — The History of a Game. Batsford Academic and Educational, London 1985

[4] Petzold, Joachim, Das Königliche Spiel — Die Kulturgeschichte des Schach